Olen teini-ikäisestä asti haaveillut kirjailijan ammatista. Koska yleisesti ollaan sitä mieltä, että kirjoittamisella ei Suomessa pysty elättämään itseään, päätin myös hankkia koulutuksen johonkin pysyvämpään työhön. Päädyin opiskelemaan teologiaa tähtäyspisteenäni evankelis-luterilaisen kirkon papin virka.
Yliopisto opetti minulle tervettä kriittisyyttä ja itsevarmuutta. Opiskelujeni loppuvaiheessa perheeseemme syntyi esikoispoika, ja äidiksi tuleminen muutti jonkin verran asennoitumistani elämään. Aloin kyseenalaistaa monia asioita, muun muassa ruokavalioon liittyviä. Huomasin, että intuition seuraaminen ja oman, harkitun näkemyksen muodostaminen kaikesta ympäröivästä oli minulle oikea tie.
Maisteriksi valmistumisen aikoihin koin pettymyksen, kun minulle selvisi, että en saisi omalta alaltani työpaikkaa. Jouduin valitsemaan, tyytyäkö koulutusta vastaamattomaan työhön vai jäädäkö työttömäksi. Molemmat vaihtoehdot olivat yhtä masentavia, mikä sai minut kuumeisesti miettimään jotakin muuta.
Tästä toivottomuudesta avautui elämäni tilaisuus. Vanha unelma kirjailijan urasta palasi mieleeni, ja yhtäkkiä minulla oli vahva visio kirjasta, jossa käyttäisin hyödyksi teologista asiantuntemustani ja harrastuneisuuttani ravitsemusasioissa. Tarjosin ideaani Rasalas-kustannukselle, ja he kiinnostuivat. Syntyi Low fat -uskonto.
Sen sijaan, että olisin vain noudattanut elämässäni jotakin valmiiksi
rakennettua kaavaa, olen valinnut itsenäisen ajattelun, omaperäisyyden
ja luovuuden. Olen pystynyt tässä prosessissa heittämään pois paljon sovinnaisuutta, auktoriteettiuskoa ja turhia ajattelun rajoituksia. Tilalle olen saanut itsevarmuutta ja oppinut huimasti uusia asioita. Joskus näin on yksinäistä, mutta rohkeasti omaa näkemystäni
seuraamalla olen kuitenkin löytänyt myös samanhenkisiä ystäviä.
Tieni vei siis sittenkin kirjailijaksi ennemmin kuin kirkon virkaan. Kirjoittaminen tuntuu tällä hetkellä mielekkäimmältä työltä, mitä voin kuvitella. Kirjailijana haluan antaa ihmisille ajattelemisen aihetta. Toivon, että voin auttaa lukijoitani oivaltamaan jotakin itsestään ja ympäröivästä maailmasta.